”Tämän kirjan ottaisin autiolle saarelle. John Nurmisen Säätiön sekä suomeksi että englanniksi julkaisema Meritie on parasta, mitä rahalla saa: aiheensa perusteellisesti tuntevien kirjoittajien hienosti kuvitettu suurteos.”


Tuukka Perhoniemi, toimittaja, Tiede-lehti

”Juha on intohimoinen Itämeren hyvinvoinnin puolustaja, se on hänelle sydämen asia. Arvostan itse tekoja puheita enemmän, siksi olen vaikuttunut tavasta, jolla hän on konkreettisesti laittanut itsensä likoon puhtaan Itämeren puolesta.”


Sari Baldauf, hallitusammattilainen

”Kohtaaminen paholaisrauskun kanssa on kunnioitusta herättävä kokemus.”


Juha Nurminen, vedenalaisvalokuvaaja

”Juha Nurminen collection is one of the largest private collections anywhere, containing very rare and important world maps of global significance.”


Jonathan Potter, vanhojen karttojen asiantuntija, Lontoo

JUHA NURMINEN

 

Merenkulkuneuvos Juha Nurminen on neljännen polven perheyrittäjä. John Nurminen Oy:n juuret juontavat Raumalle, jossa yhtiö perustettiin vuonna 1886.

Juhan aloitteesta perustettu John Nurmisen Säätiö tekee vaikuttavaa merellistä kulttuuri- ja ympäristötyötä. Tästä elämäntyöstä Juhalle on myönnetty useita ansiomitaleja, palkintoja ja tunnustuksia, kuten Tiedonjulkistamisen valtionpalkinto vuonna 2008.

 

LUE LISÄÄ NÄILTÄ SIVUILTA

Uutisia itämereltä